Wednesday 7 June 2023

Voi hyvin joka päivä

Aurinko ja tapa herättävät minut aikaisin. Laitan äänikirjan pyörimään, kunnes akku loppuu. Uni tulee uudelleen, mutta selkäsärky herättää minut. Raahaudun ylös sängystä. Kello näyttää 7.20. Ensimmäinen lomapäivä, kun mun ei tarvi olla aikaisin menossa johonkin, joten raahaudun takaisin sänkyyn. Mutta uni ei tule enää sillä aivot tikittää vieläkin ylikierroksilla. Kerron itselleni ettei mun tartte mennä mihinkään eikä nousta, jos en jaksa. Nappaan puhelimen ja katson pari jaksoa Yle Areenasta You and Me sarjaa, jonka ensimmäisen jakson katsoin eilen illalla sattumalta telkkarista https://areena.yle.fi/1-64960901. Suosittelen, tuli hyvä mieli ja muutaman kyyneleenkin sai tirauttaa. 

Lopulta nousen ylös kerään kaikki kahden kiireisen päivän ajalta jääneet astiat koneeseen, kanamunan ja banaanin kuoret kompostiin. Joskus on ihanaa olla yksin kotona ja elää “pienessä kaaoksessa”, joka ei haittaa mua tippaakaan. Teen itselleni mikropuuron ja keitän kahvia. Siihen paheeseen olen taas itseni loppukevään aikana väsymyksen sokeuttamana koukuttanut, vaikka vatsani huutaa minulle epätoivoisena etten tekisi sitä taas uudelleen. 
Perun aamupäivän Bodybalancen viimeisellä minuutilla, sillä mun kroppa kertoo et eilisen tanssitunnin ja ulkotreenin jälkeen mun on parasta jäädä aamupäiväksi kotiin. Muistutan itselleni ettei ole mitään järkeä hypätä syvään päätyyn ennen kuin on oppinut taas uimaan. 

Olen päättänyt tulevana vuonna panostaa omaan hyvinvointiin. Kulunut vuosi on ollut ihan helvetin rankka monella tavalla, siitä sen enempää avautumatta, sillä en halua jäädä vellomaan kaikkeen “paskaan”. Vaikeita asioita tulee ja menee, mut omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen mihin suuntaan lähtee. Olen päättänyt lähteä voi hyvin joka päivä suuntaan. Ensimmäinen askel siihen oli opintovapaan hakeminen ja saaminen. Eli olen ensi vuoden opintovapaalla!!! Kun on paahtanut menemään monta vuotta laittaen muiden tarpeet itsensä edelle on pakko pysähtyä kuuntelemaan itseään. Tänä keväänä se sisäinen ääni voimistui ja tajusin et on aika pistää omat tarpeet muiden edelle, vaikka työstäni tykkäänkin. Se on vaan vienyt ihan liikaa aikaa minusta riippumattomista syistä etenkin viimeisen vuoden aikana, siitäkään jauhamatta sen enempää. Tuleva tilanne alkaa vasta nyt pikkuhiljaa iskeytyä tajuntaan. 


No miten sitä sitten voidaan hyvin joka päivä? Siinäpä vasta kysymys johon ajattelin täällä avautua ja rustailla mun fiiliksiä. Kirjoittaminen on yksi niistä asioista, jotka mut saa voimaan paremmin, joten siksi täällä ollaan. Toinen asia on se, jottei nää mun ajatukset jää vaan sille puhumisen tasolle niin avaudutaan niistä nyt sitten niille, jotka nää mun höpinät jaksaa lukea ja tunnen sitten velvollisuutta pysyä tavoitteissani. 


Ensimmäinen askel voi hyvin joka päivä tässä hetkessä tarkottaa sitä, että mä hilaan mun perseeni ulos ja liikutan itseäni enemmän. Aloitin Maikki Marjaniemen 30 päivän treenihaasteella https://www.maikkimarjaniemi.fi/ siinä linkki, jos joku muukin innostuu. Olin toukokuussa reilun viikon sairaslomalla, kun yöunet hävisivät lähes kokonaan ja itku tuli joka asiasta. Ensin olin et meikähän ei mitään unilääkkeitä syö, mut jos vahvaa melatoniinia sais. Lääkäri kuitenkin kaikessa viisaudessa sanoi et jos nyt kuitenkin varalle laitettas sitä unilääkettä. Muutaman yön jälkeen annoin periksi ja otin lupulta miniannoksen unilääkettä ja OMG, mikä fiilis kun saa nukuttua ja yöllä vessassa käynnin jälkeen nukahtaa uudelleen. Kun alko uni taas löytyä ja energiaa olla enemmänkin niin klikkasin sitten itseni treenihaasteeseen, jotta jaksais paremmin fyysisesti ja mahtuis taas vaatteisiin ennen koronaa. Saikun jälkeen palasin takas töihin ja eka päivän jälkeen tuntui, kun ne kertyneet energiat ois vedetty vessasta alas. No selvisin viimeisistä viikoista, mutta treenihaasteen aloitus siirtyi 2 viikkoa.


Tämän viikon maanantaina sen aloitin kävelytreenillä ja venyttelyllä. Tiistaina päätin mennä Sh’Bam tanssilliselle jumppatunnille. Olin jo aktivoinu mun kuntosalikortin uudelleen vuoden tauon jälkeen. Kun olin lähdössä en löytäny mun salikorttia mistään. Kaivoin jokaisen laatikon jne. 15 min etsinnän jälkeen löysin sen siitä ensimmäisestä laatikosta, josta olin etsinyt. Sitten alkoikin olla kiire sillä 10 min ennen jumppaa täytyy noutaa lippu tai tunnille pääsy peruuntuu. Mun kello näytti 19.13, joten aikaa oli enää 7 min jälellä. Ajoin pyörällä niin lujaa et reidet meni shokista tönkkiin ja sitten vielä piti juosta rappuset ylös. Ehdin ja sain tulostettua lipun. Sitten huomasin et juomapullo, jonka olin täyttänyt oli jäänyt kotiin. Katsoin kelloa ja aikaa oli vielä 10min tunnin alkuun, joten kipaisin alakerran kauppaan hakemaan vesipulloa vain huomatakseni, että salikorttia etsiessäni olin tyhjentänyt kaikki kortit puhelimen kotelosta ja ne oli jääny kotiin, enkä oo vieläkään niin moderni et pystyisin maksaan puhelimella, ko ei ladattuna sitä korttia sinne. Takaisin siis kuntosalille, jolla oli myynnissä vesipulloja. Siinä sitten kassalle selittämään, että vuoteen en oo täällä käyny ja meni niin kauon aikaa korttia etsiessä, että juomapullo ja rahat jäi kotiin enkä millään selviäisi tulevasta tanssijumpasta ilman vesipulloa, et oisko millään mahdollista, että kävisin maksamassa huomenna, että jos please kirjoittaisit lapun sinne et tuun maksaan huomenna et kun kerta oon perseeni tänne saanu hilattua et pääsisin sinne tunnille. Lopulta hän heltyi, kirjoitti lapun ja sain vesipullon. 


Tunti oli ihan mieletön ja fiilis oli mahtava. Vetäjä tosi hyvä ja yllätin itseni pääsemällä aika nopeasti askeleisiin mukaan vaikka toiset oli tehneet kyseistä sarjaa jo monta viikkoa. Vedin täysillä, naama punaisena ja hiestä märkänä. Huvitti nuoret naisoletetut joiden katse tuntui olevan enemmän itsensä katsomista peilistä ja miltä näyttää, kun itse treenissä. Onneksi ei oo itteä koskaan niin paljon tuo oman naaman tai kropan ihaileminen peilistä paljoo kiinnostanu. Se vielä et pitäs koko ajan miettiä ja kattoa et miltä mä näytän kun jumppaan niin jäis meikäläisen jumpat jumppaamatta. Toki ei tekis ehkä pahitteeksi oppia kattoon sinne peiliin vähän useammin niin saattas jokin asia olla paremminki. Tunnin jälkeen oli niin hyvä fiilis että pyöräilin sit vielä läheiselle “ulkokuntosalille” ja tein Maikin päivän treenit. Täytyy kyllä sanoa et penkille nousu teki lopussa jo melko tiukkaa, mut sain kaiken tehtyä. Aurinko paistoi ja oli sopivan viileä. Pari turkkilaista naisoletettua oli siellä myös ja vaihdettiin muutama sana. Kettu juoksi siinä 50 metrin päässä. Fiilis oli ihan mieletön. Mun australialainen ystävä Alice tekee jo toista kertaa vuoden haastetta, jolloin hän treenaa joka päivä ja ottaa kuvan itsestä faceen joka päivä mikä motivoi tekeen treenin. Hyvä idea, mut ei mun tyylistä. Mulle sopii paljon paremmin kirjottaminen. Eli olkoon 1 osa mun hyvinvointia raportointia mun fyysisestä olosta ja kehityksestä. 

Ihanaa päivää ja rentouttavaa lomaa niille jotka sen ovat jo aloittaneet!